Ohjeet

Kaupan kohteen kunto

Kaupan kohteen kuntoa koskeva erillinen kauppakirjan ehto liittyy olennaisesti myös myyjän tiedonantovelvollisuutta sekä ostajan tarkastusvelvollisuutta koskeviin ehtoihin (ks. Myyjän antamat tiedot kaupan kohteesta ja Ostajan suorittama kohteen tarkastus).

Kuntoa koskeva ehto on kuitenkin tarpeellinen näiden ohella. Siinä yhteydessä voidaan esimerkiksi mainita niistä seikoista, joista osapuolet ovat kuntoon liittyen nimenomaisesti sopineet. Lisäksi tässä yhteydessä voidaan mainita muista kuntoon liittyvistä asioista, joita on tuotu esiin toisaalta myyjän taholta tai toisaalta jotka ovat tulleet esiin ostajan suorittaman tarkastuksen myötä.

Jos kohteessa on suoritettu kuntotarkastus, tässä kohdassa mainitaan myös siitä. Tällöin voidaan todeta tässä yhteydessä tarkastuksessa esiin tulleista seikoista sekä siitä, miten ne ovat vaikuttaneet kaupan ehtoihin.